Pikkulegoista kaupunki. Jalaton poliisi muuttaa hissittömän kerrostalon katolle ja viisivuotiasta naurattaa. Se nauraa niin kuin lapset yleensä. Vilpittömästi, niin että se tarttuu. Sitten se yllättäen vakavoituu ja sanoo minun olevan hävytön.
Jalattomille nauraminen on todella rumaa.
Ja viisivuotias lähtee isovanhempiensa kanssa Itä-Suomeen ja kaksivuotias tulee kotiin eikä kukaan enää muista mitä sana rutiini tarkoittaa. Sunnuntait ovat sellaisia, satunnaisia kohtaamisia rappukäytävässä.
Se silmillään naurava poika tulee illaksi enkä osaa mennä nukkumaan. Puoli kolmelta herää Punatukkainen eikä halua enää nukkua. Se haluaa katsoa televisiota ja se haluaa aamiaiseksi kiwiä ja riisimuroja. Ja minä mietin miksi ennen pystyi valvomaan kellon ympäri mutta enää ei osaa. Ilman että väsymys tuntuu ohimoissa ja sormenpäissä. Sillä tavalla että avaa maitopurkin väärältä puolelta ja etsii tiskirättiä kenkätelineestä.
Viisitoista yli kuusi se on nukahtanut olohuoneen matolle enkä uskalla nostaa pinnasänkyynsä, ettei heräisi. Ja sitten sitä on ihan yksin ja valkoinen torkkupeitto on nukkaantunut eikä oikeastaan mikään tunnu olevan oikein.
*ojentaa nukanpoistajan* <3
VastaaPoista