Breathing's just a rhythm

Kisu Pikkukuuta nauratti. Hän oli pienempi kuin Hirviön villainen jalka, mutta siinä tuo jättiläinen ulvoi yksinäisenä ja peloissaan.

-Ulvotaanko yhdessä? kysyi Kisu Pikkukuu.
Hirviö katsoi kissaa hämmästyneenä. -Auttaako se?
-Auttaa, vakuutti Kisu Pikkukuu.


Huuhteluaine tuoksuu omenalta. Suunnilleen siltä, miltä geenimuunnellun teollisuusomenan kuvittelisi tuoksuvan. Kaksivuotiaan käteensä laittama muumilaastari hukkuu kosteiden pyykkien sekaan. Ehkä joku sattumalta löytää sen sukastaan ja ihmettelee sitten.

Vaaleansininen Muumipeikkolaastari oli viimeinen laatuaan ja tilalle täytyy laittaa keltainen. Sellainen, missä Nuuskamuikkunen pitää kiinni Myyn kädestä. Tytön mielestä minäkin saisin ottaa yhden, samanlaisen. Mutta aikuisena ei enää pidetä muumilaastaria, vaan niitä valkoisia jotka on itse leikattava sopivan kokoisiksi. Leikkaan ne aina vinoon, kerään lääkekaapin perälle vääränkokoisten laastareiden hautausmaata.

Eikä tämä ole edes alku.

Oikea alku on toisella välilehdellä, vanhassa osoitteessa - sellainen missä kerrotaan kuka on ja mistä piirteistä itsessään pitää tai ei pidä. Leikitään sitä leikkiä, missä vierustoverin selkään teipattuun paperiin kirjoitetaan adjektiiveja. Täällä on vain muumilaastareita ja parvekkeelle unohtuneita punaisia kumisaappaita.